perjantai 14. helmikuuta 2014

Penkkaripäivä

Ihanaa perjantaita kaikille :) Kirjoittelen täältä sängynpohjalta hieman väsyneenä johtuen eilisestä juhlimisesta, joten älkää siis ihmetelkö, jos teksti vähän tökköilee. Eilen olivat siis kauan hehkutetut Penkkarit! Meillä oli aivan huippukivaa koululla, ohjelma sujui paremmin kuin odotettiin! Kuten kuvista saattaa huomata, mun hahmo penkkareissa oli Pocahontas! Kaikki kunnia mun tädille kyseisestä puvusta, koska hän sen minulle sitten loihti. Tein itse myös kaulassa näkyvän ison turkoosin kaulakorun, joten mun pukua voisi suorastaan sanoa DIY-puvuksi! :D Ja jos joku kysyy, niin mulle ei suoraan sanottuna tullut kuin sormista kylmä rekkalavalla! En tiedä sitten, johtuiko se että oli niin paljon plussa-asteita, mutta hyvä vaan! Nyt kuitenkin kuvien pariin, jota saattaa tulla vielä lisää, sillä mulla on vielä videopätkiäkin penkkareista ja sitten täytyisi saada sukulaisilta muutamia kuvia :) 


Kasassa siis 79 kurssia ja nolla päivää lukiota jäljellä! Lukuloma siis alkoi ja nyt alkaakin sitten lukeminen maaliskuussa tuleviin yo-kokeisiin. Mulla on myös helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa abikurssit Helsingissä.


Meidän teemana penkkaripäivänä oli siis elokuvat! 


Koulussa juhlimisen jälkeen lähdettiin Jonnan kanssa Cumulus hotelliin, sillä meillä oli varattuna siellä yksi huone torstai-perjantaille. Aloteltiin sitten siellä hotellihuoneessa meidän pienellä porukalla ja jatkettiin myöhemmin illalla Amarilloon!


Oli kyllä mahtavaa syödä pitkästä aikaa hotelliaamiainen ja varsinkin tälläinen, yumyum! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti